sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kasvihuoneen valintaa

Kuten monet muutkin puutarhassa jotain kasvattavat olemme mekin päässeet siihen kohtaan, että taitaisi olla järkevää hankkia kasvihuone. Kokemusta kasvihuoneesta on hieman, sillä meillä oli pikkuinen kasvihuone tässä asumisemme alkutaipaleella, hyvin ensimmäisinä vuosina. Mieheni kasasi minulla muovihuoneen, jonne pääsin aina pakoon pieniä lapsia ja sain edes hetken omaa rauhaa hänen tultuaan töistä. Kasvatin silloin tomaatteja siellä ja satokin taisi olla ihan kohtalainen. Lisäksi kasvihuoneessa oli minulla keväällä lukematon pikkuisten taimien armeija. Kylvin paljon ystävättäreltä saamiani perennansiemeniä ja vaalin noita pikkuisia taimia. Puutarhassamme onkin ollut alusta lähtien paljon perennoja tuosta syystä. Jotkin niistä ovat hävinneet ja jotkin vallanneet hyvinkin elintilaa.

Tuosta muovihuoneesta ei taida olla ainuttakaan kuvaa, mutta se kesti aika monta vuotta, kunnes sitten muovit menivät huonoiksi ja runkokin lahosi. Oli tehty ihan rakennusaikaisesta ylijäämäpuusta, ei mitään käsittelyä. Taisi joku myrskykin sitä kohdella kaltoin. Kuva Preecon sivuilta 8.2 m2 huoneesta.

Kuva Preecon sivuilta 8.2 m2 huoneesta.
Nyt olemme kovasti katselleet uutta tilalle ja paikkakin olisi tontillamme toinen. Hintahaarukka on melkoisen laaja näillä valmiilla huoneilla. Ja kun huone ei saisi kuitenkaan olla mitenkään liian pieni, että se olisi helpompi hoitaa. Annoin miehelleni tehtäväksi perehtyä paremmin kasvihuoneisiin netissä. Hieman hämmästytti laaja hintahaarukka. Tämä Preecon huone oli sopivan kokoinen ja hintainen, mutta onneksemme löydin blogin, jossa kerrottiin tarkemmin tämän yhtiön toimituksesta ja miten heillä ei mennyt putkeen tilaamansa kasvihuoneen kanssa. Tässä vaiheessa myös selvisi, että olisi itse asiassa halvempaa tilata tämä huone suoraan Saksasta kuin käyttää suomalaista välikättä. Mutta siitä huolimatta päädyimme uuteen ratkaisuun.

Olen haaveillut kauniista, yksilöllisestä kasvihuoneesta, joka on tehty vanhoista ikkunalaseista. Eilen kävimme mittailemassa yhdet ikkunalasit, mutta niitä ei ole tarpeeksi. Tänään menen toiseen paikkaa katsomaan, löytyisikö lisää sopivia laseja. Tontiltamme löytyy mukavasti myös viime kesänä pelastamiamme ja pesemiämme puutarhalaattoja, joista saisi hyvän lattian tuohon kasvihuoneeseen. Tai sitten ne riittävät vain osaan huoneen pinta-alasta. Olen päätynyt kasvattamaan kasvit isoissa muurarinpaljuissa tai sangoissa kiinteiden kasvilaatikoiden sijaan. Mullan vaihtaminen on helpompaa ja samalla kasvihuoneen käyttö monipuolistuu.

Optimistisesti minulla on joukko tomaatintaimia tulossa, vaikka kasvihuone onkin vasta tässä vaiheessa. Onneksi ainakin osa taimistani on kasvatettavissa avomaalla.